etusivu     esittely     koirat     albumi     blogi

Tottelevaisuus, toko

Zipyn kanssa aloitetiin tokopohjustus arkitottelevaisuus koulutuksessa, missä kävimme yhdessä läpi meidän yhteistyötä tokon ja eri lajien osalta. Zippy on koulutuksen osalta hieman pehmeämpi ja kaipaa vielä tässä vaiheessa paljon ohjaajan apua asioiden oppimiseen - Z on toisaalta innokas oppimaan uutta ja tekee hyvällä temmolla töitä.

Tokossa ollaan parhaillaan treenaamassa alokasluokan liikeitä pieninä liike-osina, jossakin vaiheessa on tarkoitus kokeilla - kun liikkeet ovat hallussa kokonaisia liikkeitä. Zipyn kanssa on tavoitteena kerätä ALO1 tuloksia TK1:sen verran ja katsotaan sitten jahkataanko pitemmälle, ainakin korkeimpien luokkien liikeitä harjoitellaan, uuden oppimisen ja motivaation ylläpitämiseksi.

Olemme osallistuneet seuraaville kursseille:
Omatoimista tokoilua kesän ajan, ympäri Oulua.
Omatoimista treenaamista pienissä porukoissa kevät/kesä 2010
Arkitottelevaisuuskoulutus II, 17.2-17.4.2010 Koirakuje / Helsinki

Pelastuskoiralajit

Pelastuskoirien lajiin tuli sytysty Zipyn kanssa keväällä 2010, kun arkitottelevaisuuskurssilla päästiin tutustumaan lajeihin: etsintä ja sekä jälki. Zipystä nousi näiden kahden kerralla innokas tolleri, joka rakasti tekemisiään, jo toisen etsinnän jälkeen Z tajusi koko idean, oli ihana seurata kuinka tohkeissaan Zippy lähti tehtävää suorittamaan. Jäljen tehdessä Z oivalsi heti ja toinen jälki meni jo paljon paremmin, eli aloitimme jäljen teon ns. "makkarajäljellä".

Olen ilmottautunut / kyselyt OKK:n palveluskoirajaokselta tulevista tottistreeneistä ja olisko mahdollista päästä mukaan. BH-tunnuksen laitan tavoitteeksi keväälle 2011, sitten mahdollisesti pentujen jälkeen, tämän jälkeen voidaan katsoa kumpi on se selvä laji Z:lle.

Olemme osallistuneet seuraaville kursseille:
OKK:n tottistreenit kesä 2011 (parittomat vk)

Agility, Mejä, Nou

Pikkukettu syttyi agilityy, kun kävimme neljän kerran alkeiskurssin. Näillä kerroilla opittiin kaikki esteet - paitsi kepit: tämän olen opettanut Zipylle osittain vinokepeillä, missä homma melkein toimii. Odotamme pääsyä jatkokurssille ja toivottavasti ensi syksynä uskallan laittaa tavoitteeksi möllikisat!

Jatkokurssi touko-elo / KAS
Alkeiskurssi 17-29.6.2010 / Koirakondis

Mejä mitä luultavammin tulee olemaan mukavaa puuhaa, kokeillaan syksyllä tulevaa jälkeä kuinka siinä käy, luulen että tämänkin laji voi olla yksi niistä, joissa voisimme joskus kokeilla kisaamista. Pääasia on ensin kokeilla, mikä on se Z laji.

Taippareihin tähdätään Zipyn kanssa myöskin, nyt olemme Zipyn tulon jälkeen leikkinyt variksella sekä tehdään kantoharjoituksia damin avulla. Zipyllä on hyvä riistavienti: varis, lokki, pupu menevät. Kanto-otteessa on vielä hiomista.

NOU/NOMEKOKEET

TAIPUMUSKOE -- loppuvuodesta 2011/tai kevät 2012!, tuomarina ?
KOESELOSTUS  
Sosiaalinen käyttäytyminen:	- Hyv/Hyl
Uimahalu: 			- Hyv/Hyl
Hakuinto: 			- Hyv/Hyl
Noutohalu: 			- Hyv/Hyl
Nouto-ote: 			- Hyv/Hyl
Palauttaminen: 			- Hyv/Hyl
Reagointi laukaukseen: 		- Hyv/Hyl
Itseluottamus ja aloitekyky:	- Hyv/Hyl
Yhteistyö: 		- Hyv/Hyl
Yleisvaikutelma:  		- Hyv/Hyl

Näyttelyt & Matc Show:t

AVO LUOKKA

Pieni feminiininen narttu, erittäin hyvä tyyppinen, jolla kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja hieman pitkä lanneosa. Lapa ja eturaajat hieman pystyasennossa. Hyvät takaraajat ja kulmat. Hieman löysät tassut. Liikkuu hieman epävakaasti.
TULOS: AVO-EH AVK3, 11.7.2010 Oulun KV (4v, 1kk), Lena Stålhandske, Ruotsi

arvostelu näyttelyn jälkeen
TULOS: AVO-H, 10.7.2010 Oulun KV (4v, 1kk), Harto Stocman

Oikeat mittasuhteet. Aavistuksen kevyt kuono-osa, muuten hyvä pää. Hieman raskaat korvat. Hyvä kaula, tasapainoisesti kulmaantuneet raajat. Sopiva rungon voimakkuus. Oikein hyvä liikunta. Koira tänään valitettavasti niukkaturkkinen.
TULOS: AVO-EH AVK1, 30.5.2010 R Haukipudas (4v), Tuula Pratt

4-v narttu, pienikokoinen kevytrakenteinen kapea koira, jolla kaunis pää, hyvä kaula, painunut selkälinja, vaatimaton rintakehä, sivuliikkeet hyvät, takaa ahtaasti, hyvä luonne.
TULOS: AVO-H, 29.5.2010 R Rovaniemi (3v 11kk), Raimo Louhio

Match Show tulokset

päivämäää, paikka luokka tulos tuomari
2.5.2010, Helsinki isot aikuiset SIN, ei sij. Elina Tan-Hietalahti